Tarinamme
Vihertyö Niskanen on tehnyt pihatöitä jo yli 30 vuotta. Toiminta alkoi Ylivieskasta ja on laajentunut koko Pohjois-Pohjanmaan alueelle. Yrityksen nimi ja yhtiömuoto on vuosien varrella muuttunut ja on nykyään Vihertyö Niskanen Oy. Yrityksen perustaja Kyösti Niskanen on edelleen mukana työmailla ja kehittämässä toimintaa.
Olemme toteuttaneet lähes 1000 pihakohdetta ja asiakastyytyväisyys on pysynyt korkealla. Monet asiakkaistamme ovatkin valmiita suosittelemaan meitä pihatöiden tekijäksi.
Olemme Viher- ja ympäristörakentajaliiton, Vyra:n jäsenyritys ja mukana tilaajavastuu.fi-palvelun Luotettava kumppani -ohjelmassa. Kehitämme omalta osaltamme viherrakentamisen laatua ja suomalaisten asuinympäristöä.
Haravanvarresta huipulle
Vuodesta 1984 Ylivieskan kaupungin puutarhurina ollessa Kyöstille työtilauksia pihatöihin yksityisiltä alkoi tulla entistä enemmän. Silloin alkoi Vihertyö Niskasen tarina.
Työt painottuivat aluksi suunnitteluun ja pienimuotoisiin pihatöihin ja vuosien mittaan urakat kasvoivat. 1990-luvun lama puraisi viheralallakin, eikä pihoihin uskallettu juuri panostaa.
Tiukoista vaiheista laman kourissa selvittiin, vaikka välillä toiminnan painopistettä oli pakko miettiä uusiksi. Vuosikymmenen lopussa laman hellittäessä piharakentaminen lähti taas kasvuun ja yrityksen toiminta kasvoi. Toimintaa oli tähän asti ollut Ylivieskan seudulla ja 2000-luvun alusta lähtien töitä tehtiinkin jo koko Pohjois-Pohjanmaalla. Kauimmainen työmaa oli silloin Espoossa saakka. Sittemmin toiminta on vakiintunut luottotekijänä Pohjanmaan alueelle.
Vuosien kuluessa kaluston määrä kasvoi toimintaa vastaavaksi ja syntyipä siinä oma leikkivälinesarjakin leikkipuistoihin. Rohkeus tarttua uusiin haasteisiin ja jatkuva kehittäminen on vienyt yritystä eteenpäin. Asiakastyytyväisyys on ollut yksi Vihertyö Niskasen tärkeimmistä arvoista alusta saakka. Toiminta perustuu rehellisyyteen ja molemminpuoliseen luottamukseen. Tyytyväinen asiakas syntyy luottamuksen ja laadukkaan tekemisen kautta.